torstai 6. marraskuuta 2014

Ajatuksena Karl Kraus

Aforistiikan lukeminen on epämiellyttävää. Tarkoitan hyvää aforistiikkaa, sillä huonoon en uhraa aikaani. René Char, Friedrich Nietzsche ja Mirkka Rekola ovat minulle lajin mestareita, mutta mieluummin luen Nietzschen pidempiä fragmentteja ja Rekolan runoja kuin heidän mietelauseitaan. Charin muuta tuotantoa en kielitaidon puutteessa tunne. Toisaalta hänen nerokas Hypnoksen muistikirjansa on tulkittavissa muuksi kuin aforismikirjaksi. Ainakin teoksesta puuttuvat aforistiikan helmasynnit: paradoksien ryöstöviljely, seniili sanaleikittely ja ehtymätön tarve (puhua, vastata,) opettaa.

Myös itävaltalainen Karl Kraus (1874–1936) onnistuu eksyttämään läksyttämisen sijasta. Into-kustannus julkaisi hiljattain Juhani Ihanuksen kääntämän Myrkyn käyttöohjeen, jonka kyllä tunnistaa traditionaaliseksi aforistiikaksi. Pahimmillaan ilmaisun pakkonokkeluus ja -tiiviys tuo mieleen maakuntalehtien sutkausmateriaalin tai Erno Paasilinnan:

Ne naiset ovat parhaita, joiden kanssa puhuu vähiten. (s. 10)

Kraus pystyy parempaan. Risto Niemi-Pynttäri esittää Maailmankirjat-sivustolla olennaisen huomion: Krausin aforistiikka on kiinnostavimmillaan luopuessaan näkyvimmistä retorisista tehokuvioista. Parhaat katkelmat eivät ”tarjoudu siteerattavaksi” vaan koskettelevat hallitsematonta mysteeriä. Seuraava aforismi tuntuisi hiertävältä aamuteepussissa:

Kun eläimet haukottelevat, niillä on inhimilliset kasvot. (s. 127)

Lukija joutuu päättämään, onko virke hauska, triviaali vai kauhistuttava. Ehkä kaikkia ja enemmän, opettamatta paras. Krausin onnistuneimmat aforismit avaavat, eivät sulje; kysyvät vastatessaankin. Korkeatasoinen kirjallisuus menettelee näin lajityypistä riippumatta.

Karl Kraus ei riippunut lajityypissä. Maanisesti työskennellyt Die Fackel -lehden ainoa toimittaja kirjoitti sanomalehtiartikkelien ja aforistiikan ohella esseitä, näytelmiä, kritiikkejä, fragmentteja ja runoja. Ihanuksen jälkisanojen ja Niemi-Pynttärin arvostelun ohella Tommi Melenderin vuoden takainen Kerberos-essee avaa Krausin hulluutta niin kattavasti, etten kertaa sinänsä olennaisia biografisia faktoja.

Journalistina Kraus sitoutui ajankohtaisuuksiin eikä lakannut halveksumasta journalisteja, jotka sitoutuvat ajankohtaisuuksiin. Ristiriitainen hahmo kirjoittaa Myrkyn käyttöohjeessakin ristiriitojen välttämättömyydestä. Hän tiedostaa sanan tuhopotentian, sanoo ja asettaa itsensä tuhottavaksi:

Usein raapaisen kynällä kättäni ja tiedän vasta silloin, että olen kokenut sen, mitä on kirjoitettuna. (s. 126)

Vaikka Die Fackel reagoi 1900-luvun alun Wienin myllerryksiin verkkouutisointia enteilevällä nopeudella, lehden diktaattori vaali syvämietteisyyden ihannetta. Ihanus siteeraa Myrkyn käyttöohjeen jälkisanoissa Krausin tunteneen Helene Kannin muistelmia:

Hänen ensimmäinen reaktionsa tärkeältä vaikuttavaan tapahtumaan oli vaikeneminen. Hän ei osallistunut sitä koskeviin keskusteluihin. Hän näytti ensin terävästi pohtien tekevän itselleen kaiken selväksi ennen kuin ilmaisi asiasta jotakin. Tällöin hän oli kuin poissaoleva. Kun perinpohjaisen pohdinnan aika oli ohi, hän esitti pitkissä keskusteluissa näkökantansa ystävilleen, vaimensi vastaväitteitä ja osoitti vasta-argumentteja vääriksi ylivoimaisella logiikalla. Sitten alkoi kirjoittamistyö. (s. 153)

2000-luvun reaktiohelppoudessa Krausin toimintatavan kuuluisi herättää kauhua ja kunnioitusta. Lakkaamatta kirjoittanut Kraus ei sietänyt lonkalta heitettyjä näkemyksiä. Oletan, että hänen paasilinnamaisimmatkin aforisminsa ovat vankan harkinnan tulosta. Myrkyn käyttöohjeessa kannatetaan ajatusta, mielipiteen kustannuksella:

Joka ilmaisee mielipiteitä, ei saa joutua kiinni ristiriitaisuuksista. Jolla on ajatuksia, ajattelee myös ristiriitaisuuksien keskellä.

Ajatus on rakkauden lapsi. Mielipide tunnustetaan porvarillisessa yhteiskunnassa. (s. 26)

Mielipide kiinnittyy välittömään todellisuuteen, jossa se saa tai ei saa tunnustusta. Mielipiteet kampittavat toisiaan, mutta ajatus ei voi olla sen enempää oikeaoppinen kuin kerettiläinenkään. Ajattelija tähtää syvemmälle, johdonmukaisuuksien tuolle puolen.

Karl Kraus ajattelee ajattelemisesta samansuuntaisesti kuin August Strindberg, jonka novelleja julkaistiin Die Fackelissa. Romaanissaan Mustat liput (1907) Strindberg tekee sanoilla ”vanha” ja ”uusi” vastaavaa laatuerottelua, jota Kraus suorittaa ”mielipiteellä” ja ”ajatuksella”:

Mielipiteet olivat vaarallisia siihen aikaan. Mielipiteillä tarkoitettiin uusia ajatuksia vanhoista asioista; vanhoja ajatuksia uusista asioista sai ihmisellä kyllä olla. (s. 40, Gummeruksen vuoden 2006 painoksesta)

Vanha ajatus uudesta asiasta saa tunnustuksensa porvarillisessa yhteiskunnassa. Paikkansa löytää suvaitsemalla tai jättämällä suvaitsematta. Vanhoista asioista uutta lausuva on tätä vastoin ehtinyt harkita, mikä saattaa johtaa sopimattomuuksiin. Hetkellisyyden ylivallan suurimpia ongelma on se, että puhujat kiirehtivät poteroihinsa eivätkä malta etsiä tutkimattomia näkökulmia.


Karl Kraus usuttaa ajattelemaan ristiriitaisuuksien keskelle. Seuraavaa A2-teemailtaa odotellessa ehtii lukea Myrkyn käyttöohjeen parhaat aforismit. Kun suora lähetys alkaa, voi vaieta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti